torstai 15. kesäkuuta 2017

Retkikohdevinkki kesäksi: Mastola

Sohvaperunan peruspuuhaa kesällä on lojua laiturin nokassa tai pihatuolissa läppäri sylissä ja katsoa talvella väliin jääneitä ohjelmia. Mutta jos sohvaperuna haluaisi poiketa rutiineista ja kokeilla jotain muuta niin tässäpä hyvä reissuvinkki kesälle: Radio- ja tv-museo Mastola Lahdessa. Sopii kaikenikäsille ja kokoisille sohvaperunoille eikä vaadi suurta budjettia. Saattaa jopa sivistää!😀

 



Mastola on ollut suljettuna muutaman vuoden ajan, mutta nyt keväällä 2017 se avasi jälleen ovensa täysin uudistettuna. Nimensä mukaisesti museon näyttelyt kertovat suomalaisen radio- ja tv-alan historiasta niin katsojan kuin ohjelmantekijöiden näkökulmasta. Museossa pääsee katsomaan ja kuuntelemaan yleisön suosikkiohjelmia eri vuosikymmeniltä. Elävässä huoneessa voi tarkastella, millaisia medialaitteita kodeissa on ollut eri aikoina. Lisäksi museosta löytyy oma studio, jossa voi tehdä vaikka oman uutislähetyksen ja tallentaa se mukaan otettavaksi omalle laitteelle.

Museo on sopivan kokoinen, ei uuvuttavan massiivinen mutta sisäänpääsymaksulle saa kuitenkin hyvin vastinetta. Tekemistä riittää nuoremmillekin kävijöille, mutta oman ohjelman tekeminen peruukkeineen ja pukuineen on hauskaa minkä ikäiselle vain. Omalla aktiivisuudella voi vaikuttaa, millaisen kokemuksen museosta saa. Suosittelen opastettua kierrosta niille, jotka ovat laiskoja lukemaan vitriinien viereisiä laattoja. Kierroksella saa myös kuulla mastojen rakennustyömaalla sattuneista tapahtumista 1920-luvaulla. Voi vain kuvitella millaista huimapäiden hommaa se onkaan ollut.



Etenkin näin kesäaikaan kannattaa kierrellä myös museon pihamaalla. Koska museo on osa Lahden kaupunginmuseota pihamaalla voi nähdä taidetta esimerkiksi eläinpatsaita. Pihalta löytyy "peilit", joissa voi käydä kokeilemassa äänen kantavuutta. Näköalapaikalta mäen huipulta voi myös ihastella Lahden kauniita maisemia Vesijärvelle. Hyvällä tuurilla pihamaalla voi tavata alan harrastajia radiokerholaisia, jotka osaavat kertoa hekin paikasta.

 


Mastolan historia juontaa juurensa 1920-luvulle. Suomeen tarvittiin voimakas radioasema ja keskeisen sijainnin vuoksi se päätettiin rakentaa Lahteen. 150 metriä korkeat teräsristikkomastot pystytettiin syksyllä 1927 ja yleisradioasema vihittiin käyttöön seuraavan vuoden puolella. Kotitalouksien radiolaitteet yleistyivät 1930-luvulla ja tuli tarve kuuluvuusalueen laajentamiseen. Vuonna 1935 valmistui Lahteen uusi suurasema, joka oli toiminnassa aina vuoteen 1993 asti. Yleisradion pitkäaaltolähetysten loputtua perustettiin Radio- ja tv-museosäätiö hallinnoimaan Radiomäen aluetta ja rakennuksia. Asemarakennuksen korjattuihin tiloihin avattiin museo 1997. Nyt tilat on jälleen remontoitu ja uudistettu moderni museo avattiin yleisölle keväällä 2017.

 




 Radio- ja tv-museo Mastola
Avoinna 
Ti-Pe 9.00-17.00 La-Su 11.00-16.00 
Osoite: Radiomäenkatu 37, 15100 Lahti
Puh. 044 416 4830
radiojatvmuseo(at)lahti.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti