torstai 22. kesäkuuta 2017

Rakkautta ennen ja vain


 








Juhannus ja televisio eivät mulla liity tavallisesti millään tavalla toisiinsa. Todellakin, myös tällaisella tv:n suurkuluttajalla on hetkiä, joihin televisio ei kuulu!:D Yhden juhannuksen muistan kuitenkin viettäneeni tv:tä tölletellen. Ja se oli aivan mahtavaa! Olla kaikessa rauhassa kesäyönä ja valvoa... Silloin telkkarista tuli pitkä dokumentti, joka kertoi amerikkalaisesta maanviljelijäperheestä. Jos en väärin muista, dokumentti oli piiiitkä, tai ehkä sitä tuli kahtena peräkkäisenä iltana. En tiedä. Mutta se naulitsi tv:n viereen. Juhannuksena.

Tänä juhannuksena Yle Teema tarjoaa kiinnostavan Rakkautta-putken, joka voisi yhtä hyvin lukita telkkarin ääreen. Teemalla esitetään Richard Linklaterin ohjaamat elokuvat Rakkautta ennen aamua, Rakkautta ennen auringonlaskua ja Rakkautta ennen keskiyötä. Elokuvat ovat vuosilta 1995, 2004 ja 2013 ja niissä kaikissa näyttelevät Julie Delpy ja Ethan Hawke. Elokuvat ovat harvinainen trilogia, joka kertoo yhden parin tarinaa todellisuutta vastaavassa aikaperspektiivissä. 

Itselleni rakkain näistä elokuvista on sarjan ensimmäinen osa, jossa juuri tavanneet nuoret viettävät yön Wienissä. Näin itse elokuvan ensi kertaa juuri kun olin valmistautumassa vaihto-oppilasvuoteen Wienissä, joten kiinnostus oli ymmärrettävää. Wienissä yritin ruotsalaisen ystäväni kanssa löytää elokuvan, koska halusimme tunnistaa paikkoja, nyt kun ne olivat itsellekin tuttuja. Emme löytäneet videota mistään vuokraamosta (mikä tuntui käsittämättömältä) ennen kuin muutama vuosi myöhemmin Ruotsissa, jossa sitten vietimmekin ihanan Wien-muisteluillan leffaa katsellen.

Kaikissa elokuvissa dialogi on keskeisessä roolissa. Turhaudun helposti dialogeihin, joiden sisältö vaikuttaa pelkältä sanailulta. Välillä tässäkin trilogiassa mennään niillä rajoilla, että Delpyn nokkeluus on alkamassa ärsyttää. Elokuvien ihastuttava aikaperspektiivi ja sen uskottavuus vievät kuitenkin voiton. Aika kuluu ja sen kulumisen huomaa.

Rakkautta on tarjolla enemmänkin... Yle Areenassa on katseltavissa kokonaisuudessaan, voisiko jo sanoa, vanhan polven näyttelijäkaartin tähdittämä komediallinen draamasarjauutuus Rakkautta vain. Nimi olisi sarjalla saanut olla kyllä ihan jotain muuta, tuosta nimestähän tulee vain ja ainoastaan mieleen jokajouluinen leffa Rakkautta vain - Love Actually. Nimi kuuluisi vain ja ainoastaan tälle leffalle, sanon minä!:D

Mutta jospa nimi ei sarjaa pahentaisi. Pikatreffeillä nähdään todellakin hieno kattaus kotimaisia näyttelijänimiä: Eeva Litmanen, Rea Mauranen, Sinikka Sokka, Leena Uotila, Kirsti Wallasvaara, Aake Kalliala, Heikki Kinnunen, Heikki Nousiainen, Esko Roine, Esko Salminen ja Eero Ritala. Sarjan tausta on varsin mielenkiintoinen ja erikoinenkin, sillä nimittäin ei ole ollut tarkkaa käsikirjoitusta lainkaan. Sen sijaan näyttelijät ovat kehitelleet itse henkilöhahmonsa ja improvisoivat tapahtumat. Kohdeyleisö lienee tässä ohjelmassa hieman korkeampi, mutta dialogi voi olla katsomisen arvoinen myös nuoremmille. Rakkautta on ainakin ilmassa juhannuksena!:D




Rakkautta ennen aamua (Before Sunrise), USA 1995. O: Richard Linklater. N: Julie Delpy, Ethan Hawke
Rakkautta ennen auringonlaskua (Before Sunset), USA 2004. O: Richard Linklater. N: Julie Delpy, Ethan Hawke
Rakkautta ennen keskiyötä (Before Midnight), USA 2013. O: Richard Linklater. N: Julie Delpy, Ethan Hawke

Koko trilogia Yle Teemalla perjantaina 23.6:
klo 20.00 Rakkautta ennen aamua
klo 21.40 Rakkautta ennen auringonlaskua
klo 23.00 Rakkautta ennen keskiyötä 
(myös Areenassa 14 päivää)
 
Rakkautta vain, Yle TV1 lauantaisin 10.6. - 15.7.2017 klo 21.15, uusinta sunnuntaisin klo 16.20 ja perjantaina klo 20.00
(myös Areenassa)




Ihanaa juhannusta kaikille!
 



Kuvat: Sarjaelämää (Rakkautta ennen keskiyötä,  DVD-kansi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti